Kädet savessa 30 vuotta

Ensikosketuksen saveen sain kouluaikoina harrastekurssilla. Silloin rakastuin saveen. Ammatilliset ensiaskelet otin, kun työskentelin ja harjoittelin Jyväskylässä pienessä savipajassa. Aloittelijan elämä oli ankaraa. Illat itkin, päivät opettelin dreijausta ja opin. Pääsin Suomen keraamiseen
kouluun Posiolle. Koulutus toteutettiin työllisyyskurssina. Posiolla suoritin keramiikantekijän ja dreijarin kurssit. Ilmainen koulutus, täysi ylläpito
ja päivärahat!

Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksessa opiskelu monien eri alojen käsityöläisten ja muotoilijoiden kanssa keskellä kaupunkia oli upeaa. Harjoittelun tein Arabian tehtaalla malli -dreijarina ja taiteilijoiden assistenttina. 1990-luku olikin viimeisiä hetkiä saada vaikutteita korkeatasoisesta, teollisesta keramiikan muotoilusta suomalaisessa keramiikkatehtaassa. Työuran aloitin Mikkelin Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksessä keramiikkaneuvojana. Teimme aluksi omaa tuotantoa, mutta sittemmin työni painottui myyntiin ja käsityökoulussa monien eri tekniikoiden opettamiseen. Minusta ei tullut myyntinaista.

Perustin oman toiminimen ja myöhemmin aloitin työskentelyn osuuskunnissa. Suoritin muotoilijan amk-tutkinnon. Valmistin dreijattuja tuotteita, joita myin Mikkelin Kenkäveron kesäkaupoissa, erilaisissa tapahtumissa, kuten Turun ja Hämeenlinnan keskiaika-tapahtumissa ja Ornamon myyntitapahtumissa. Rakensimme puu-uunin kollegoiden kanssa Mikkeliin. Olin ollut liekkipoltoista kiinnostunut jo kauan sitä ennenkin. Puu-uunin ympärille muodostui minulle tärkeä ja rakas yhteisö muuten yksinäisessä keraamikon ammatissa.

Syvennyin liekkipolttoihin ja tein opinto- ja työskentelymatkoja Tanskaan Guldagergaardin keramiikan tutkimuskeskukseen ja residenssiin. Kansainvälinen ilmapiiri ja tanskalainen, keramiikkaa arvostava asenne loivat uskoa uravalinnalleni. Tuotteitani on myynnissä Artekissa, Momonossa ja Lokalissa ja Jyväskylän Höyrygalleriassa. Käsityötaitoa arvostavat ravintolat ja kahvilat alkavat tehdä tilauksia: olet saattanut syödä tai juoda astioistani Mikkelissä ravintola Holvissa, Kirjalan kahvipaahtimossa, Miun Juuret -leipomon kahvilassa, Kenkäveron tai Sahanlahden ravintolossa. Michelin-tason jälkiruokaa on tarjoiltu tekemästäni kulhosta ravintola Olossa Helsingissä.

Työskentelin muutaman muun taiteilijan kanssa samoissa tiloissa Mikkelin Emolassa. Se oli mahtavaa! Tilat eivät olleet taiteen tekemiselle
ihanteelliset ja pian yhteisö hajosi. Puu-uunimmekin piti purkaa. Puu-uunipolttoja olen sen jälkeen käynyt tekemässä kollegoiden uuneissa muualla Suomessa. Työni on yhä enemmän instaa, facea ja verkkokauppaa, mutta myös koulutusta ja näyttelyitä eri puolilla Suomea. Salossa Wiurilan
kesän nykytaiteen näyttelyssä pulloni, hymytyttöni ja posliinikuppini asetettiin esille suurina pintoina. Posliinikulhojen ohut pinta ja puu-uunipolton
pelkistävä vaikutus tekevätkin esineiden pinnoista upeita ihan vain seinäteoksena. Ja oikea taidehan roikkuu seinällä, eikös? Tänä kesänä saan valmiiksi oman puu-uunini mökkitontillemme Mikkelin Korpikoskelle.

Elämäni keraamikkona on ollut täyttä ja rakasta. Savi yllättää aina ja opin joka päivä lisää. En koskaan pety saveen. Olen onnellinen, kun teen keramiikkaa. En osaa kuvitella, mitä olisin tehnyt muuten. Mikä tahansa muu ammatti tuntuu tylsältä.

Yleinen kiinnostus keramiikkaan ja käsillä tekemiseen on kasvamassa, minulla on uskollisia, taidekeramiikkaan kiintyneitä asiakkaita, hyviä jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita. Nautin siitä, että saan jakaa tietämystäni ja osaamistani opiskelijoille ja harrastajille.

Minulla on laaja kansallinen ja kansainvälinen keraamikkoverkosto, jossa työtäni ymmärretään ja arvostetaan. Toisinaan apurahajärjestelmä auttaa uudistumaan
ja lataamaan akkuja.